perjantai 1. marraskuuta 2013

2 # Esittely


Muistin virkistykseksi vanhoille lukijoille, sekä tiedoksi uusille lukijoille päätin tässä postauksessa kerrata vielä millaisia pörröpäitä tässä taloudessa asuukaan.

Marsut meillä asuvat sisällä, ja saavat vipeltää talossamme vapaana lähes koko päivän. Yleensä kyllä neidit kyllästyvät korkeintaan kuuden tunnin kohdalla ja pyytävät päästä takaisin häkkiin.

Kissa meillä elelee siellä missä ikinä tahtookaan, mutta yönsä herra yleensä viettää lämpimässä sängyssä jonkun ihmisen vieressä.

Lampaat ja kanit meillä on näin talvisin majoittuneena lampolarakennukseen, josta löytyy häkkejä jos jonkinlaisia monenlaiseen tarpeeseen. Kanit pääsevät juoksentelemaan pihaan vapaana, tai erillisiin suljettuihin juoksentelutiloihin lähes päivittäin. Lampaille on järjestetty kesäisin pihatto, mutta näin syksyn ja talven tullessa rouvat pääsevät vapaaksi pihaan. 


Marsut
Mitä talo olisikaan ilman kiljuvia pikkupötköjä jotka kiipeävät housunpunttia ylös ja uhkailevat: "anna joko kurkku tai menetät varpaasi"?

n. Ilona s. Lokakuussa 2012

Ilona on pullea ujo marsuneiti, jonka nälkä ei kertakaikkiaan lopu koskaan!


n. Viola s.Lokakuussa 2010

Viola on ihana ihmisystävällinen marsu, joka rakastaa rapsutuksia ja ruokaa.



Lampaat
Sanotaan että lampaat on tyhmiä. Se pitää kyllä paikkansa, mutta toisinaan lemmikkilampaat ovat myös erittäin hupaisia. Että blogiin saadaan nolojakin juttuja, on lampaitten oltava ehdottomasti mukana!

n. Alexandra "Sandra" s.2009

Sandra on kiltti utelias lammas joka ylittää esteen kuin esteen!

n. Hermione "Herkku" s.2005

Herkku on melko arka lammasrouva joka mieluiten vain hiiviskelee toisten lampaiden takana piilossa maailman vaaroilta. Asia erikseen on se kun Herkku näkee ruokaa. Silloin se syöksyy suinpäin vaikka karhun kimppuun jos siitä saa paljon hyvää ruokaa.  

n. Karoliina "Karo" s.2009

Karo on lammaslauman johtaja, ja on ihan äärettömän utelias. Tämä rouva myös syö ihan mitä tahansa...




Kissa
Maalaistalossa kuuluu olla kissa. Siksipä meilläkin yksinkertaisesti on sellainen.

u. Peto s.2000

Tämä vanha vaari on ollut syntymästään asti hieman vammainen. Sen leuasta puuttuu pieni pala mistä johtuen sen kieli näkyy aina. (ja kuolaa valuu enemmän kun laki sallii...) 
Peto on myös kovin ihmisriippuvainen, tietokonenörtti ja hemmetin ärsyttävä toisinaan. 



Kanit
Tömpsöttäviä jalkoja, heiluvia töpöhäntiä ja höröttäviä pitkäkorvia. Nämähän vallottavat jo koko tontin..

u. Fantasos "Niilo" s. 27.5.2013

Niilo on suloinen kiltti poikapupu joka ei jostain syystä vieläkään ole päättänyt olisiko pysty vai luppakorva...

u. Prince Charming "Valtsu" s. 23.6.2013

Valtteri on pieni ärsyttävä paholainen joka rakastaa juosta ihmisiä karkuun ja olla hemmetin ärsyttävä. Kilttikin ja suloinen puoli tästä paholaisesta löytyy.  Valtsu etsiskelee kaiken aikaa uutta kotia, koska alunperinkään pikkuisen ei ollut tarkoitus jäädä meidän laumaamme.

u. Poseidon "Leevi" s. 27.5.2013

 Maailman suloisin, pörröisin ja lempein poikapupu! Tätä pikkuista on pakko rakastaa!


u. Rolling in the deep "Rolle" s. 4.6.2011

Rolle on mukava kiltti poika, joka on ainakin erittäin hyvä lisääntymään...
Rollen kanssa toisinaan on pakko repiä tukkaa koska se osaa olla vain toisinaan kovin ärsyttävä.
"Kaikki minulle heti nyt" (Jos Rolle osaisi puhua, tuo olisi sen lempilause)


u. Touho s. 9.5.2012

Touho on sellainen kani jolla energiaa riittää vaikka muille jakaa. Touho on myös kovin valikoiva hoitajiensa suhteen, ja inhoaa sydämensä kyllyydestä myös muita poikakaneja. Aikamoinen sydäntenvallottaja tämä herra kyllä on tyttökanejen keskuudessa, ja viimekesänäkin tämä päätti hankkia lisää jälkikasvua Lunan kanssa ilman lupaa... 


u. Jirius Musta "Jiri" s. 4.6.2011

Jiri on kiltti poikapupu, jolla on jännä ominaisuus muuttua kesäisin aina ruskeaksi. Raukalla on aina ollut ongelmia hampaiden kanssa, jonka takia se joutuu syömään raastettua ruokaa ja erityisen lihottavia herkkuja. 

u. Rajaton Rankkasade "Paskis" s. 13.6.2012

Paskis on kiltti ihana kani, jolla on kenties hieman erikoinen nimi..?


n. Cinderella "Banda" s. 23.6.2013

Banda on erittäin pörröinen ja paksu neiti joka pitää seuraa äidilleen ja ihastuttaa poikakaneja nätillä sulokkaalla ulkonäöllään.


n. Lucky Number "Luna" s. 24.5.2011

Luna on nätti, hieman arkaluonteinen hermeliini joka lähinnä keskittyy elämässään inhoamaan muita kaneja. Loistavaa mamma-ainesta kuitenkin tästä kanista löytyy! (Mikäli neiti näpsäkkä ei nyt satu hakkaamaan sulhastaan..)

Lunan lapsukaisiin mm. kuuluu Paskis, Valtsu ja Banda.


n. Rauhaton Rupeltaja "Rumba" s. 7.5.2012

Rumba on leppoisa ihana mammakani.

Tämän kaunokaisen lapsiin kuuluu mm. Nuppu


n. Valloittava Valssi "Nuppu" s. 4.5.2013

Kaneistamme ainoa, joka on erittäin innostunut (ja taitava) estehyppelijä. Nuppu on sosiaalinen ja kiltti pörrökasa. 

n. Limonade "Limona, Puppa" s. 28.5.2011

Hieno rauhallinen ja kaunis kääpiöluppa, jossa on loistavaa mamma-ainesta!

Tämän lupparouvan lapsiin kuuluu mm. Niilo, Leevi, Rumba sekä Tilda. 


n. Touhukas Toukokuu "Tilda" s. 7.5.2012

Tilda on toisinaan hieman kiukkuinen tapaus, joka sietää kanilassa vain omia kämppiksiään. Toisinaan heitäkin kyllä lätkitään ja ohimennen muristaan pahoina päivinä. Tilda on muutenkin erittäin menevä tapaus, ja juoksee tarpeen tullen (siis kiinni otettaessa) kuin kilpahevonen.

Oman poikasen Tilda päätti hankkia viimekesänä omine lupineen Paskiksen kanssa. Neiti sai vain kaksi lasta, josta toinen kuoli heti. Ainokaisensa Tilda kasvatti kunnialla. 



Kukas näistä pörriäisistä on teidän lemppari?:)

4 kommenttia: